Eilen käytiin taas katsomassa pentuja, ja voi että kun ne kasvavatkin nopeasti! Kaikilla pennuilla oli jo silmät auki ja kaikki hoipertelivat jo pieniä pätkiä jalkojensa varassa. Aina silloin tällöin kuului pieni haukahduskin!  Metrinen poikammekin oli tällä kertaa pentuja katsomassa ja piti niistä oikein kovasti! Tosin pennut oli Nuutin mielestä hiiriä! ja valkoinen pentu oli sitten kärppä, johtuen ähtärin talvipukuisesta matkamuisto pehmokärpästä.. :) Lopulta Nuuttikin uskoi, että pentukin on koira eikä "hii'i", mutta valkoinen tyttö oli edelleen "kääppä"... :)


Pusu "hii'ille"


"kääppä" :)

 

Onneksi pääsen vielä ainakin kerran pentuja katsomaan, ennen kun palaamme pojan kanssa pohjoiseen. Miro hyppäsi paluukyytiin jo tänään ja pääseekin taas ensi viikolla treenaamaan agia Jennaan kanssa! :) Saa nähdä onko jätkässä taas hurjasti virtaa turkinleikkuun myötä.. :)