Aikaa onkin vierähtänyt edellisestä Miron harrastusrintamaa koskevasta päivityksestä. Noh, ei me ihan toimettomina olla oltu, mutta emäntää laiskuuttaa tämä näpyttely. :)

Noh, alotethaan siitä, että pari viikkoa sitten käytin Miron kans suorittamassa Kari Nuutisen tuomaroima käyttäytymiskoe erinomaisin arvosanoin. Keli oli vähintääkin haastava kaatosateessa. Vettä oli tullut ja tuli edelleen kuin saavista, mutta eipä vesikoira pientä vesisaetta pelänny. Teki töitä tosi hienosti läpi piiiiitkien seuraamiskaavioiden. Kaupunkiosuus oli läpihuutojuttu, eipä siitä sen kummempaa. Sen verran pk-kärpänen kokeessa puri, että tein päätöksen että alan treenata hakua tavoitteena pk-kokeet! Eli ensi kesäksi opetellaan pistot, eteenmenot jne. Jes, olen innoissani! :)
Nyt ollaankin muutamissa hakutreeneissä käyty ja Miro on ONNELLINEN!! Kyllä tästä ehkä vielä hyvä tulee. :)

Sitten jostain ihmeen päähänpistosta otin ja ilmoitin meidät tokokokeeseen tänne Tornioon, vaikka valioitumisen jälkeen (1,5 vuotta sitten) en ollut juurikaan treenannut tokoa Miron kanssa. Kymmenisen treenikertaa olimme tuona aikana tehneet.
Olinkin perua koko osallistumisen, koska pari viikkoa sitten olleessa koulutuksessa tuntui että mistään ei tule mitään, vaikka olin kuvitellut että muka osaisimme Miron kanssa vielä jotakin.  Ja kaiken hyvän lisäksi viikko sitten liikkeenohjaajakoulutuksessa Miro teki sen, mitä ei koskaan ennen, eli men kolmesti maahan paikkaistumisen aikana... :P  Noh, rohkaisin sitten kuitenkin mieleni ja eilen tokoiltiin Heli Kelhälän tuomaroimana tulos EVL1, 302,5 pistettä, KP ja luokkavoitto! Wau, enpä olisi uskonut että nuin hyvin menee. Hitsi, on upeaa huomata kuinka kerran opitut asiat pysyvät kuin pysyvätkin koiran kovalevyllä ja löytyvät sieltä pienellä etsimisellä. ;)
Tuomari ja seurakaverit sanoivat, että suorituksemme oli mukava katsoa. Kyllä lämmitti mieltä. Ja niin kliseistä kun se onkin, mutta Miro on kuin viini, paranee vain vanhetessaan! Ihana!

Sitten osa-aluepisteet

Paikalla istuminen  10 (Jes!)
Paikkamakuu  9½  (hyvä, hyvä!)
Seuraaminen 9½  (Hmmm, hitaassa kontakti vähän tippuili, en ollu täysin tyytyväinen, osaa paremminkin)
Zeta   9  (asennot saisi olla nopeampia, hyvin tiedostettu ongelma :))
Luoksetulo 8 (seisominen olisi saanut olla napakampi)
Ruutu 9½  (Lopun seuraamisessa edisti, muuten oikein hyvä)
Ohjattu nouto   10 (ei valittamista, tai no merkile olis kyllä saanu mennä nopeammin)
Metallinouto   10 :)
Tunnari   10   :)
Kauko-ohjaus 9½  (Eteni 10-15 cm.)


Narupallo!! Paras palkka ikinä!  

Lauantaina oli myös perrojen erkkari jaNinjahan siellä räjäytti potin saaden ERIn, SA:n ja oli NUO1, PN3 ja varaserti, Wau!! Vekku sai myös ERI:n ja SA:n ollen NUO2! Eikä tässä vielä kaikki, Ellen sai hienosti EHn ja Hipsu ERI:n. Loistavaa, Paljon onnea teille kaikille! On se mukava ko on kauniita ja hyväluonteisia lapsia! ;)
Tarkemmin juttua näyttelystäVilla Perla'sin ja Ninjan blogeissa!