Vihdoin ollaan kennelyskätauon jälkeen päästy uudelleen treenien syrjään kiinni. Viikon sisään on kuulunut kahden hakutreenit ja yhden päivän agit ja tänään mennään vielä hakumetsään. 

Viime viikonlopun treeneissä otettiin neljä maalimiestä irtorullilla, yksi tyhjä pisto ja yksi "vauhdistä lähetys" (en muista virallista termiä.

Jouduin ottamaan Miron vähän suoriksi autosta treenialueelle enkä ehtinyt/malttanut sitä pissattaa kunnolla. Alueelle mennessä into oli kova ja ensimäiseksi oli tyhjä pisto. Ensimäisen lähetyksen aikana Miro haahuili miten sattui, eikä toinenkaan oikein meinannut onnistua. Sanoin sille sitten että "tee kakka" ja niinhän se tekikin. Tämän jälkeen uusi lähetys tyhjään ja palkka tehdystä lenkistä. Sitten lähteys toiselle puolelle, n 70 metrissä olevalle maalimiehelle. Oli jäänyt hieman lähempänä olevalle, tyhälle piilolle vähän kuseksimaan mutta siinä vaiheessa mm antoin pienen Merkin ja Miro jatkoi töitä. Hieno ilmaisu ja näyttö.
Miron tavaksi ottamiin ilmaisujen merkkaamisiin koipea nostaen, olen talvella puuttunut, ja nyt sen ajatuksen kävivät sillä asteella että nostaisiko jalkaa, josta pieni kielto ja Miro muisti ettei se olekaan soveliasta.

Takaisin keskilinjalle ja lähetys toiselle puolelle, lähellä olevalle, naamiointiverkon alla makaavalle mm:lle. Mirolla oli jostain syystä ollut vaikea hahmottaa irtorullaa ja oli koittanut nostella verkkoa. M tuijotti hetken minua, palasi luokseni josta uusi lähetys ja tällä kertaa rullakin löytyi.

Kolmas mm umpipiilossa, ok, muistaakseni ei mitään kovin ihmeellistä. Tässä jätin Miron odottamaan piilolle ja kävelin itse keskilinjalle, josta kutsu ja lennosta lähetys viimeiselle umpipiilolle. Jälleen meni hetki, ennen kuin hahmoitti rullan ja törkeästi tökki piilon ovea auki. Muuten ok.

Intoa oli kuin pienessä pitäjässä vielä viimeisenkin ukon jälkeen, eli sopiva treeni. :)

 

Maanantaina treenattiin muutama eteenmeno (ennen näyttelytreenejä 8O ) niin, että Miro näki palkan viemisen. Viimeinen eteenmeno niin, että pysäytin ennen palkkaa ja maahanmenosta vapautus pallolle. Ihan kivat, mutta tämä on meillä vielä ihan vaiheessa.

Hakutreenit varastoalueella pihalla. Yksi kietoutuneena pressuverhoon, toinen puulaatikossa, kolmas traktorin kauhassa, kaikilla irtorullat. 
Ensimäinen oli vaikein. Muoviverho oli todella jäykkä ja Miro yritti lähestyä "väärältä" puolelta irtorullaa hakemaan, ennen kuin tajusi kiertää. Toinen melko hyvä, hetken piti tarkennella, että mistä haju tulee. 
Kolmas oli myös hyvä.

 

Tiistain agitreeneistä en oikein osaa sanoa mitään. Kohtuu hyvät treenit, mutta kyllä mulla on niin paljon opittavaa, huh, harmittaa että huono ohjaaja pittää hyvää koiraa "vakan alla".. :P

 

Viikon päästä päästään sitten vihdoin ajamaan Miron turkki alas, nimittäin Muurolan näyttely on lauantaina, jännää. Odotukset eivät ole todellakaan korkealla. Ainoa mitä toivon, on että Miron turkki saa maininnan Erinomainen, koska se on mielettömän hieno. Olen vain kastellut sitä n kerran viikossa, aukonut kylkiä ja kankkuja ja vähän haronut sormin. Turkki on kauttaaltaan pienellä tiiviillä kiharalla, takareisissä on paksummat rastat. Kylkien kiharat pakkaavat vähän tarttumaan höllästi toisiinsa, mutta irtoavat helposti. Pää, kaula rinta ja selkä ovat ihanan irtonaiset, aivan hulmuavat tuulessa niin että iho näkyy. :) Tosin en kyllä juurikaan saksinut tuota, niinkuin kai pitäisi. Muutaman törröttävän hajakiharan olen napsaissut lyhyemmäksi ja korvat nyppinyt, muuta en osaa tehdä.
Noh, mutta katsotaan kuinka viikon päästä käy. Toivottavasti saataisiin kunnollinen ja tarkka, monipuolinen arvostelu.