Kesä tuli ja meni, vuodatus kaatui ja nousi uudelleen pystyyn, ja minua niiiin kovasti laiskotti mitään kirjoittaa. Mutta nyt, ihan pakko päivittää Miron kuulumisia.
Normielämässä ei mitään ihmeellistä ole tapahtunut. Hakua ja agia ollaan reenattu vähän vaihtelevalla tiheydellä, kun aina ei päästä reeneihin, mutta näinkin vähillä treeneillä ollaan ihan mukavasti saatu tulosta aikaiseksi! ;)



Yöttömän yön PK-koe
30.6. Starttasimme Miron kanssa elämämme ensimmäisessä PK-kokeessa. Lajina meillä on siis haku. Koe meni jännitykseen nähden kivasti. Oman sössimisen ja kenties muiden selittämättömien seikkojen vuoksi ensimmäisenä osa-alueena ollut esineruutu meni nollille, ihan surkea tapau. Ensin sohelsin ekan lähettämisen kanssa ja sitten Miro vain jäi pyöriskelemään 10-20 metrin päähän. Aivan onnetonta höpöhöpöä. Treenien esineruudut ovat toimineet kuin unelma. 
Seuraavaksi haku. Kaksi maalimiestä nousi ihan mukavasti. Ekalle pistolle Miro pysähtyi vähän matkan päähän ja kääntyi katsomaan minua. Uusi "ukko"-käsky ja hommat jatkui. Ilmaisut oli hyvä, osa pistoista olisi voinut olla parempia, mutta tyytyväinen olin. tästä 166 p.
Tottiksessa ihan kivaa, joskin vähän laiskanpulskeaa menoa. Hyppynoudon kiersi mennen ja palatessa, A-este hienosti. Eteenmenossa ihme kiemuiraa, mutta hyvin erkani. Tottiksesta 76 pistettä, mikä tarkoitti sitä, että yhteipisteet  242 oikeuttivat kakkostuloksen myötä HK1 koulutustunnukseen!! :) :) JEEE!!! :) 



Tornion hakukoe 7.10.
Tänään startattiin Miron kanssa kotikisoissa 2-luokassa. Tottiksessa alku oli laahaavaa, mutta ekan käännöksen jälkeen seuraaminen parani, joskaan parasta Miroa ei päästy näkemään. Liikkeestä istuminen meni seisomiseksi, luoksetulossa tuli suoraan sivulle, tasamaanoudossa syöksyi tassut edellä kapulalle, eteenmenon maahanmeno olisi voinut olla nopeampi, mutta muuten meni kivasti, hyppynoudot oli täydelliset. :) Tottispisteet 92/100!

Esineruutu osottautui lähes kaikille koirille todella haastavaksi. Tuuli tuli lähetyssivun "takaa". Päätin aloittaa esineruudun keskeltä (virhe, ei koskaan enää!!) Miro teki tällä kertaa hyvin töitä ja irtaantui alueen takareunaankin, mutta keskellä olleen esineen merkkasi, mutta jostain syystä ei sitä nostanut. Viimeisellä minuutilla onneksi nosti etualan esineen, joten yksi esine kahdesta vaaditusta nousi. Ihmejuttu, miksi kummassa treeneissä lähes täydellinen esineruutu on mennyt enemmän tai vähemmän penkin alle kokeessa? Nyt pisteet 16/30.

Hakuosuus. Alueelle mennessä katsoin kumpaan suuntaan Miro olisi innokkaammin lähdössä, joten lähetys vasemmalle etukulmaan, josta tulikin heti hieno ilmaisu. Toinen pisto hyvin oikealle, sitten vasemmalle johon ei niin hyvin uponnut. En muista montako tyhjää pistoa tehtiin, mutta sitten toinen maalimies löytyi alueen keskivaiheilta oikealta. Tällä ilmaisulla Miro hieman sikaili ja jäi seisomaan rulla suussa muutaman metrin päähän maalimiehestä keskilinjalle katsoen (tuomari kertoi, itse en nähnyt). Onneksi päätti kuiten hoitaa ilmaisun loppuun, mutta taas näytölle mentäessä ja sieltä palatessa olisi niin kovin halunnut samassa kohtaa jäädä haistelemaan. Jälkeen kerrottiin, että tässä samaisessa kohtaa samoili metsästäjä pystykorvineen yhden kolmosluokan koirakon suorituksen aikana.
Kolmas maalimies löytyi vasemmalta takaa. Miro otti hajun kaukaa, ja ilmaisi kivasti. Pisteet hausta 168/170!

Yhteensä siis 276 pistettä, ykköstulos ja HK2!!! Mahtavaa, tavoitteet oli HK1:ssä tänä vuonna ja nyt meillä on jo kakkonenkin! <3
Viikon päästä startataan vielä yksi kolmosluokan koe, vaikka en oikein tiedä ollaanko edes valmiita sinne, mutta kisatreeni tekee aina hyvää! :) Oikeat tavoitteet kolmosluokan suhteen ovat sitten ensi kesässä. :)


Agirintama
Muutamia kisoja tuli kesän aikana starttailtua ja suurimmaksi osaksia tulokset olivat HYLkyä ja muutamaa virhepistettä. Mutta kesän viimeisissä kotikisoissa saatiin upeasti tuplanollat!! Kovasti täytyy vain vielä saada vauhtia lisää ja kaarroksia pienemmäksi, jotta päästäisiin palkintopallille ja käsiksi serteihin! ;)
Kovasti ollaan kyllä reeneissä edeistytty ja mie olen oppinut juoksemaan, wau! Monesti joudun odottamaan Miroa, koska olen ehtinyt niin hyvin edelle, koska juoksen ja luotan koiraan, superwau! :D