Tavaroiden tuontiharjoitusten (ilmaisua varten) yhteydessä päätin opettaa Miron antamaan tassua, koska lähes aina joka paikassa , joku sukulainen on yrittänyt kinkunpalan kanssa hokea Mirolle "anna tassu".. Ja olen aina selittänyt etten ole Mirolle moista temppua lainkaan opettanut. Tätä on seurannut aina katse että "no höh", joten nyt sen sille sitten opetin! :)

Alku tuntui vaikealta. Istuin lattialla nakinpaloja toisessa kourassa ja naksu toisessa ja yritin siinä samalla töniä tassua, että se edes vähän liikahtaisi.. Satunnaisesti tassu nousikin ja siitä "naks" ja nami.. Tätä yritin tovin ja kirosin koko tassun antamisen hiivattiin, "ihan turha temppu" eikä ottanut koira oppiakseen, ei sitten millään..

Sitten sain ihan kuningas ajatuksen, Kosketusalusta!! Ja ei kun tuumasta toimeen. Ensin kosketusalusta lattialle hetkeksi, ihan vain tarkistaakseni muistaako Miro mistä on kyse. Ja muistiha se. Sitten alusta käteen ja heti nousi tassu läpsäistäkseen alustaa! Ja taas "naks" ja nami. Seuraavassa vaiheessa laskin alustan polvelleni ja käteni laskin alustan päälle. Ja eiköhän taas saatu edistystä aikaan. Palkitsin ensin Miroa siitä, että kosketti alustaa ja ehkä samalla vahingossa kättäni. Kohta siirryin palitsemaan vain siitä, että koiruus kosketti kämmentäni, eikä sen alla olevaa alustaa. Seuraavaksi sain jo alustankin poistettua. Ja kuinkas ollakkaan, Miro osaa nyt antaa tassua. Kosketusalustan kanssa opettaminen taisi  kaikkiaan kestää peräti kymmenisen minuuttia. Fiksu otus ja ei niin fiksu emäntä, kun ei tajunnut heti kosketusalustan hyödyllisyyttä! :) Tuli jo mieleen mitä kaikkia muuta voisin sen avulla opettaa, ja tästä syystä Miro osaa nyt myös vilkuttaa oikealla tassullaan! :) Tämä kylläkin vaatii vielä toistoja, jotta saan sen varmaksi! :)